KOULUTETTU HIEROJA

MIKA LAITINEN

hieroja

Olen Mika Laitinen, hieroja, PT ja voimavalmentaja. Syntyjäni olen Etelä-Pohjanmaalta Seinäjoelta ja Ylöjärven Ylisille olemme perheeni kanssa kotiutuneet vuonna 2011. Perheeseeni kuuluvat vaimo ja kaksi lasta sekä koiramme Pobi.

Minulla on takana pitkä urheilutausta eri lajien parista kuten jalkapallo, pesäpallo, juoksu ja hiihto. Aktiivisesti harrastuksiini kuuluvat edelleen painonnosto ja voimanosto. Näistä kokemusta minulle on karttunut kilpailemisen ja harrastamisen muodossa yli kahdenkymmenen vuoden ajalta. Henkilökohtaisiin valmennuksiin (PT) kuuluvat mm. tavoitteelliset voima,- kestävyys- ja fysiikkavalmennukset sekä ravinto-ohjaukset ja kokonaisvaltaiset elämäntapamuutokset.

Liikunta ja terveelliset elämäntavat ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Aktiivinen kuntoilu ja liikkuminen ovat isossa osassa myös perheemme arkea. Kilpaurheilun, monipuolisen koulutuksen ja oman käytännön kokemuksen myötä minulle on karttunut kattava tietotaito ja osaaminen ravinnosta, liikkuvuuden parantamisesta sekä näitä edistävistä tekijöistä.

Haluan tarjota asiakkailleni aina kaiken tietotaitoni käyttöön, kuunnellen asiakkaiden toiveet ja tarpeet. Näiden pohjalta laadimme asiakkaan kanssa yksilöidyn hoitosuunnitelman ja siihen soveltuvat menetelmät. Hieronta ja valmennukset ovat aina henkilökohtaisia, joten kaikki iästä ja taustasta riippumatta ovat tervetulleita vastaanotolleni.

HIERONNAT

Klassinen hieronta
– sopii kaikille

Klassista hierontaa on käytetty perinteisesti helpottamaan lihaskireyksiä, rentouttamaan kehoa ja mieltä sekä palauttamaan kehoa nopeammin rasituksista. Niska-, hartia- ja selkäsärystä kärsiville klassinen hieronta on oiva hoitomuoto helpottamaan kehon kireystiloja. Klassinen hieronta vilkastuttaa verenkiertoa ja lisää aineenvaihduntaa, mikä edesauttaa kehon puhdistumista kuona-aineista. Hieronnasta voit saada apua myös päänsärkyyn, migreeniin, unettomuuteen sekä nikamien ja nivelten liikkuvuuden parantamiseen. Klassinen hieronta sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille perusterveille henkilölle.

Lymfahieronta
– rentoutukseen ja turvotuksen vähentämiseen

Lymfahieronnassa aktivoidaan kehon imunestekiertoa kevyillä, rytmisillä ja pumppaavilla otteilla, niin sormilla kuin koko kädellä tehtynä. Hoidon rytmisen liikkeen aktivoidessa parasympaattista hermostoa, keho rentoutuu.

Hoidon tavoitteena on aktivoida ihon alla olevaa imusuonistoa. Hoito on kivutonta ja rentouttavaa, sillä imusuonisto sijaitsee lähellä ihon pintaa. Kyseessä ei ole klassinen hieronta, sillä lihaksiin ja lihaskalvoihin ei kohdisteta painetta.

Hoito auttaa kehon omaa lymfa- eli imusuonien toimintaa ja edistää imunesteen virtausta. Hoidon tarkoituksena on saada ylimääräinen neste ja kuona-aineet siirtymään imusuonistoon, joista ne siirtyvät kehon nestekiertoon.

Hoito tarjoaa apua useisiin vaivoihin kuten lievittää stressiä ja päänsärkyä, auttaa rentouttamaan jännittynyttä kehoa sekä tuo helpotusta erinäisiin kiputiloihin ja leikkauksien jälkeiseen toipumiseen (turvotukset).

Urheiluhieronta
– palautukseen

Urheiluhieronta perustuu klassiseen hierontaan, mutta kattaa monipuolisemmin otteita ja tähtää vielä enemmän lihasten tehokkaaseen palautumiseen urheilun tai arkipäivän tuomista rasituksista. Urheiluhieronnassa päästään vaikuttamaan myös kehon syvempiin lihaskerroksiin.

Urheilijoiden kohdalla hierontaa käytetään ennen urheilusuoritusta, sen aikana tai suorituksen jälkeen. Ennen toteutettuna hieronta valmistaa kehoa suoritukseen. Suorituksen jälkeen urheiluhieronta palauttaa lihaksia parantaen niiden liikkuvuutta, verenkiertoa ja aineenvaihduntaa, jolloin lihakset saavat tehokkaammin happea ja ravinteita. Urheiluhieronnalla voidaan myös ennaltaehkäistä loukkaantumisia, lievittää turvotusta ja parantaa jänteiden joustavuutta. Kuten klassinenkin hieronta, urheiluhieronta lievittää kipua ja stressiä. Urheiluhieronta sopii myös kaiken ikäisille, urheilijoille ja satunnaisesti liikkuville.

Purenta­lihasten hieronta
– helpotusta narskuttelijalle

Purentalihasten hieronta rentouttaa kasvojen ja pään aluetta, poistaa lihasjännityksiä ja lievittää purentalihasten kipuja. Purentalihakset saattavat jännittyä esimerkiksi purentavian, huonon ryhdin tai hampaiden narskuttelun seurauksena. Tämä aiheuttaa yleensä kipua tai paineen tunnetta leukoihin sekä muualle kasvojen ja pään alueelle.

Purentalihasten hieronnassa käsitellään kasvojen alue, purentalihaksia poskien sisäpinnoilta sekä kaulan ja niska-hartiaseudun alue. Kasvojen alueella hieronta on hienomotorisempaa kuin perinteinen hieronta. Kaikkiin purentalihaksiin ei pääse käsiksi kasvojen pinnalta, jolloin osa hieronnasta suoritetaan suun sisäpintojen kautta.

Poskien sisäpintojen hieronnan aikana hieroja käyttää kumihanskoja ja huolehtii tarkasti asianmukaisesta hygieniasta.

Triggerpiste­käsittely
– pintaa syvemmälle

Yksinkertaistettuna triggerpisteet tarkoittavat kivuliaita, jumissa olevia kohtia lihaksissa. Ne syntyvät yleensä lihaksen ylirasituksen takia. Ylirasitus voi johtua esimerkiksi liian kauan kestäneestä staattisesta jännityksestä, huonosta aineenvaihdunnasta tietyillä lihasalueilla tai lihasjumien kerrostumista. Terveessä lihaksessa ei ole triggerpisteitä.
Jokaisella triggerpisteellä on oma kipuheijastealueensa, joka voi sijaita kaukana itse pisteestä. Esimerkiksi hartian ja niskan triggerpisteet voivat säteillä kipua päähän.

Triggerpistekäsittelyssä vartaloa palpoidaan ensin kevyesti lihaskyhmyjen tunnistamiseksi. Sen jälkeen triggerpistettä painetaan hetki, kunnes lihas alkaa rentoutumaan. Painaminen saattaa joillakin ihmisillä aiheuttaa epämukavan tuntemuksen tai kipua ennen kuin lihas rentoutuu.

Hieronta­lahjakortti
– Lahjaksi hyvää oloa!

Anna lahjaksi rentouttava hierontahoito. Hierontalahjakortti on aina tervetullut ja helppo lahja arkeen ja juhlaan. Lahjakortit voit ostaa kätevästi suoraan verkkokaupasta tai noutaa paikan päältä, myös postitse lähetys järjestyy. Lahjakortit ovat voimassa 12kk ostopäivästä.

VALMEN­NUKSET

VALMENNUSPAKETIT
– ALOITTELIJOILLE JA KOKENEILLE TREENAAJILLE

Monipuolisten valmennuspakettien avulla saat harjoittelusta ja ravinnosta kaiken hyödyn avuksesi kohti parempia tuloksia.

Tavoitteelliset
voima-, fysiikka- ja kestävyys­valmennukset

– aktiivikuntoilijalle

Polkeeko tulokset paikallaan? Haluatko vaihtelua treeniohjelmaasi? Laadimme yhdessä tavoitteellisen treeniohjelma toiveittesi pohjalta kohti määränpäätä. Oli laji mikä tahansa, löydämme keinot fysiikkasi ja voimasi kehittämiselle.

Räätälöidyt valmennuspaketit 12vko jaksoissa. Paketti sisältää alku- ja lopputestit, henkilökohtaista ohjausta, ohjelmien muutokset ja hierontahoidon. Valmennuspaketteja on mahdollista laajentaa lisäohjauksilla sekä lisähieronnoilla voimassa olevan hinnaston mukaisesti. Ota yhteyttä sähköpostilla tai puhelimitse niin sovitaan valmennuksesta lisää.

Henkilö­kohtainen valmentaja
– tavoitteiden tueksi

Haluatko tsempparin reeneihisi? Tai vaikka kirittäjän juoksu- ja hiihtolenkille? Vai haluatko kokeilla, missä kulkevat treenaamisesi äärirajat? Tai olisiko tarve katsoa lajitekniikat kuntoon niin, että treenaamisesi olisi mahdollisimman tehokasta ja välttäisit turhat rasitusvammat?

Valmennuksen sisältö räätälöidään toiveiden ja tarpeiden mukaan. Valmennus voi keskittyä esim. fysiikkaharjoitteluun (kehonpaino, liikkuvuus), kestävyysharjoitteluun (juoksu, hiihto) tai kuntosalilla tapahtuvaa saliharjoitteluun. Paikka ja aika sovitaan aina tapauskohtaisesti.

Ravinto­valmennukset
– syö oikein, syö riittävästi, voi hyvin!

Haluatko tietää, saatko ruuasta riittävästi energiaa, syötkö liikaa tai liian vähän, puuttuuko ruokavaliostasi tärkeitä ravintoaineita? Oletko miettinyt, onko ateriarytmisi ja ajoitukset aterioille kunnossa? Tuntuuko sinusta, että ruokavaliosi kaipaisi muutoksia, mutta et oikein tiedä, millaisia ja mistä päästä aloittaa?

Ravintovalmennuksessa saat asiantuntevaa palautetta nykyisistä syömistottumuksistasi. Lisäksi valmennuksessa saat suosituksia ruokavaliosi mahdollisiin muutoksiin sekä konkreettisia neuvoja muutosten tekemiseen. Ohjeistuksessa huomioidaan aina tavoitteesi, taustasi ja elämäntilanteesi.

Ravintovalmennukset ovat yleensä vähintään 12vko jaksoissa tapahtuvia valmennuksia, riippuen lähtö ja tavoitellusta tavoitetilasta. Ravintovalmennus -paketti sisältää ruokavalioanalyysin (päiväkirjan ja esitietojen pohjalta), ruokavalion 12vko:n ajalle ja tapaamiset. Ota yhteyttä sähköpostilla tai puhelimitse niin sovitaan valmennuksesta lisää.

Elämäntapa­muutokset
– pienien ja isojen muutoksien tueksi

Elämäntapamuutos lähtee halusta muuttaa asioita omassa elämässä toiseen suuntaan missä nyt ollaan. Valmentajan kanssa yhdessä suunnitellaan valmennuksen sisältö tavoitteiden ja toiveiden pohjalta. Valmentaja ottaa huomioon taustasi, ominaisuutesi sekä elämäntilanteesi. Hän kulkee kanssasi läpi muutoksen motivoivana ja kannustavana tukena kohti tavoitteita.

Elämäntapamuutokset vähintään 12vko jaksoissa. Paketti sisältää alkuhaastattelun, kuntotestit, henkilökohtaista ohjausta, ravinto-ohjausta, ravintopäiväkirja-analyysin sekä hierontahoidon ja lopputestit. Ota yhteyttä sähköpostilla tai puhelimitse niin sovitaan valmennuksesta lisää.

Voimailun tekniikkapajat
– nostotekniikat kuntoon

Tekniikkapajassa käydään läpi nostamisen teoria ja tekniikat. Paja on tarkoitettu vapailla painoilla tapahtuvaan voimaharjoitteluun esim. penkkipunnerrus , jalkakyykyt, maastavedot ja olympianostot (tempaus ja työntö). Pajassa voidaan käydä läpi myös liikkeet, jotka aiheuttavat kipua tai joissa voimantuotto ei ole tasapainossa.

Tekniikkapaja soveltuu harjoittelijoiden ongelmanratkaisupajaksi, joka koostuu 2h ohjauksesta. Nostot videoidaan ja analysoidaan jälkikäteen, jonka pohjalta koostetaan lyhyt loppuanalyysi ja ohjeet jatkoharjoitteluun. Tekniikkapaja järjestetään ensisijaisesti valmennuspalveluiden kotisalilla tai erikseen sovitussa paikassa. Pakettia on mahdollisuus laajentaa lisäohjauksilla, harjoitusohjelmilla sekä hierontahoidoilla.

HINNASTO

HIERONNAT (alv 0%) Hinnat 1.1.2025 alkaen

Klassinen- tai urheiluhieronta
30 min.
45 €
Klassinen- tai urheiluhieronta
45 min.
55 €
Klassinen- tai urheiluhieronta
60 min.
60 €
Klassinen- tai urheiluhieronta
75 min.
70 €
Klassinen- tai urheiluhieronta
90 min.
85 €
Klassinen- tai urheiluhieronta
105 min.
100 €
Klassinen- tai urheiluhieronta
120 min.
115 €
Purenta­lihasten hieronta
60 min.
70 €
Lymfa­hieronta
90 min.
90 €

Akuuttiaika 24h sisään (30-45min käsittely) 70€*
*Tiedustelut soittamalla, sms

Hieronnan sarjakortti 5
5*krt
-5%
Hieronnan sarjakortti 10
10*krt
-10%

VALMENNUKSET (alv 25,5%)

Henkilökohtainen valmennus
1 h
75 €
Elämäntapamuutos
12 vko
600 €
Tavoitteelliset valmennuspaketit
12 vko
450 €
Ravinto­valmennus
12 vko
350 €
Kuntosali­harjoittelun perusteet
300 €
Voimailun tekniikkapaja
200 €
Harjoitusohjelma yksilöllisesti
12 vko
150 €
Etäohjaukset/­palaverit
min. ½ h
35 €

Kysy rohkeasti lisää, paketit ovat joustavasti muokattavissa sekä hinnoittelu joustavaa, räätälöidään sinulle toimiva kokonaisuus.

Maksuvälineenä toimivat käteinen, pankkikortti, Klarna, MobilePay, ePassi, Smartum ja Edenred.

YHTEYS­TIEDOT

Voit ottaa yhteyttä WhatsAppilla, sähköpostilla tai alla olevalla yhteydenottolomakkeella.
Voit myös soittaa, mutta hoitojen aikana en välttämättä voi vastata.

TMI MIKA LAITINEN

LASKUTUSTIEDOT

  • Verkkolaskuosoite 003732697092
  • Välittäjän tunnus 003726044706
  • Sähköpostilla: info@mikalaitinen.fi

12 + 2 =

Mika Laitinen